10.11.2015

PÄIVÄKIRJA: Viikko 2

Maanantai
Työstin omia sivujani ja opettelin PHP-kieltä.

Tiistai
Tänään muunnan nettisivua uudelle julkaisualustalle ja työstän omia sivujani opetellen uusia asioita PHP:sta ja CSS:stä. Sain myös tehtäväkseni tehdä sassa.fi-sivut uudelleen yrityksen julkaisualustalla. Nykyiset sivut ovat tehty WordPressillä
Testaan sivun responsiivisuutta
Keskiviikko
Jatkoin sivujen tekoa ja opin jälleen lisää Opiportalin (julkaisualustan) ominaisuuksista.

Torstai
Olin mukana suunnittelemassa asiakkaan uusia sivuja yrityksen työntekijöiden ja asiakkaan kanssa. Sivujen ulkoasu ja sisältö käytiin tarkasti ja ideoita tuli joka suunnasta. Noin tunnin kokouksen jälkeen sovittiin aikataulut ja hommat lähti käyntiin.

Iltapäivällä sain myös pienen työn kiireiseltä asiakkaalta. Tarkoitus oli asettaa kahteen sähköpostiin lomavastaajat ja poistaa roskapostit. Aikaa oli tunti, mutta asiakas tulikin takaisin aikaisemmin kuin sovittu, ja hommat jäi puolitiehen.

Perjantai
Eilisen päivän asiakas ei ollut tyytyväinen keskeneräiseen työhön ja toi koneen takaisin. Tein omia nettisivuja sovitusti tämän päivän.